Sihteerikkö nimeltä Juuli

Ei jessus että väsyttää niin julmetusti. Heräsin siis 6.45, söin jugurttia, puin päälleni, tuhrin naamani ja säntäsin ala-asteelle. Oli mukavaa tavata vanhoja opettajia pitkästä aikaa. Toivon välillä että olisin vielä ala-asteelainen, kaikki olisi niin paljon helpompaa. Ei tarvitsisi murehtia tulevaisuudesta, saisi vain käydä koulussa, kirmailla välitunneilla ja kiusata opettajia. Joskus on vaan rankkaa olla jo melkein aikuinen. Joskus ei vain jaksa.

Olin siis englanninopettajan "sihteerikkönä", niin kuin hän sanoi. Ja hän olikin 'in desperate need of a sihteerikkö'.Vain kolme tuntia tosin, mutta sen jälkeen kävin vetämässä pari vetoa pianon kanssa kahdelle luokalle ja sitten tietenkin englanninopettajalle, kaikki pitivät kappaleestani ja kehuivat maasta taivaisiin, köh. Mutta oli jotenkin mukavaa näyttää vanhoille opettajille ja tutuille, että osaan jotain! Maanantaina lupasin mennä vielä uudestaan käymään. Minusta voisi tulla opettaja, mutta en tiedä jaksaisinko lukea niin pitkään. Elämässä on parempaakin tekemistä kuin koulupenkillä istuminen.

Eksyin taas selailemaan kuvia vaikka pitäisi lukea kokeisiin. Ylläripylläri eksyin Merylin kuviin ja tein pienimuotoista kuolemaa, jaiks. Hänen hymynsä sulattaa sydämeni täysin. Ja nuo silmät... Ei siitä enempää, katsokaa itse.

No, kuitenkin. On vielä paljon tekemistä ennen konserttia. Okei ei ole, mut kuiteskin. Pitää laittaa naama ja hiukset taas kuntoon kun rähjistyin tossa päiväunien aikana. Sitten pitää vaihtaa vaatteet, laittaa kamera kuntoon ja kaikkea muuta mukavaa. Saisinpa otettua hyviä kuvia orkesterin soittajista! Saisin sitten muistojakin. Vitsit kun tulee ikävä erästä ihmistä, viiteen kuukauteen en voi hänen kanssaan puhua. Vähän harmittaa, mutta tuleehan hän takaisinkin, onneksi.

ps. life sucks right now