When I woke up I was 17

Huhhuh. When life throws you stuff you just have to embrace the stuff and hope for the best. Minulla on syitä, oikeasti, miksen ikinä kerkeä kirjoittamaan postauksia. 1. Olen laiska. 2. Kaikilla on vain yksi elämä josta nauttia. 3. Kaverit vaativat liikaa aikaa. 4. Tietokoneeni on täysi paskiainen.

Paljon kaikkea mukavaa, jännittävää, pelottavaa, mahtavaa ja ihanaa on tapahtunut näiden kolmen viikon aikana!  Okei, ensiksi. Wanhojen tanssit meni loppujen lopuksi ihan kivasti. Jouduin tosin skippaamaan parit tanssit, koska päätin aamupäivästä mm. taittaa nilkkani. Kiitoksia koulumme vetiset lattiat! ♥ Sillä jalalla ei enää paljoa huvittanut tanssia, koska kipu oli miltei sietämätön ja jalka meinasi koko ajan vain lähteä alta. Hieno oli tunne se! Muutama Burana 600 mg naamaan ja illalla eikun hammasta purren tanssimaan. All in all, it was a wonderful day. Illan tanssit onnistuivat jalasta huolimatta hienosti ja tunne oli ihana! Ikimuistoinen päivä, ihanat muistot.

Kuvat: Noora-Maria Turunen, kiitos!

Seuraava mainitsemisen arvoinen asia oli reissu Ouluun! Näin parasta ystävääni, ihanaa Roosaa. Oli aivan mahtavaa nähdä jälleen ihmistä, jonka kanssa voi jakaa kaiken, jutella kaikesta, ja jota ei ollut nähnyt yli vuoteen. Voi sitä jälleennäkemisen riemua! Perjantai-iltana saavuin pitkän (ainakin takapuoleni mielestä) bussimatkan jälkeen Oulun linja-autoasemalle, jossa Roosa oli melkein minua vastassa.. Ilmeisesti oli tärkeämpää antaa hyvän ystävän odottaa bussipysäkillä, kuin tulla ajoissa vastaan - hah! ;D Siitä suuntasimme Oulun keskustaan ruokailemaan ja tapaamaan Roosan kaveria. (joka on, näin by the way, aivan huipputyyppi!!) 

             Viikonloppu meni kuin siivillä. Aamuisin kuunneltiin hyvää musiikkia sängyssä, laittauduttiin, ajeltiin kaupunkiin, vierailtiin Roosan mummon luona, tehtiin ruokaa, juotiin hyvää kuplivaa, katsottiin The Devil Wears Prada - ja kuoltiin, käytiin katsomassa The Iron Lady - minä kolmannen, Roosa toisen kerran, käytiin syömässä, vietettiin laatuaikaa jutellen ja loppujen lopuksi vierailuni päättyi Oscar-gaalaan Danskin luona Roosan kanssa; hirmuiseen jännitykseen, väsymykseen, odotukseen ja loppujen lopuksi ilon kyyneliin. Sunnuntai-maanantaiyö meni nopeasti ja sitten jouduinkin jo lähtemään. Roosa saattoi minut linja-autoasemalle ja totta kai siinä muutama kyynel vierähti kun joutui taas rakkaan ystävän hyvästelemään, ainakin hetkeksi. Olisi niin paljon mukavampaa jos asuisimme lähekkäin!

And because I would be a really, really bad Streeper - of course I have to mention Meryl's win. Juu, siis, eihän se ole mainitsemisen arvoinen asia, jos ihminen, jota rakastaa/ihannoi/jdfnghdkjmh voittaa vihdoin, kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen alansa suurimman palkinnon, tunnustuksen ja pitää maailman täydellisimmän puheen. EI TODELLAKAAN. Koska en halua kirjottaa kilometrin pituista ylistyskirjettä Merylistä, lopetan tämän tähän. Koska, you know me. Mutta sallittakoon minun kuitenkin laittaa muutama kuva tästä jumalaisesta ilmestyksestä.

Tämän päivän olen viettänyt arkeen palaillessa, koulussa, kahvilla, kaupungilla pyörien ja Melissa Etheridgeä kuunnellen. Kumma, miten musiikki voikaan piristää muutoin niin tylsää päivää. Ei minulla muuta tällä kertaa, kuin että. Fanfiction on kiva keksintö - that's all.

But I am what I am and

I am what I am afraid of

So what am I afraid of

I need a fearless love

Don't need to fear the end

If you can't hold me now

You will never hold me again

I want to live my life 

Pursuing all my happiness

I want a fearless love

I won't settle for anything less
Melissa Etheridge - Fearless Love