Eilen kävi hassusti. Kuuntelimme Josh Grobania ajomatkalla kotiin äitin kanssa. Kerroin seuraavan biisin nimen ja kyseessähän oli 'To Where You Are'. Äiti sitten kertoi miten se oli hitti sinä vuonna kun ukki kuoli. Naurahdin vain äitille ja sanoin: "Älähän sitten vollota silleen että et nää tietä!" Toisin kävi. Sillä kappaleella, sillä melodialla, niillä soinnuilla, niillä sanoilla oli vain niin suuri tunnelataus. Kukahan se sitten siinä itki silmät päästään. Ehen toki minä... Enpähän ole uskaltanut kuunnella sitä enää sen jälkeen, en vaan pysty. En uskalla.
--------------------
Tänään oli sitten koeviikon ensimmäinen koe (1/3). Ranskaa. Huomasin kyllä tällä kertaa, että olin jopa opiskellut näitä asioita. Tunneilla sekä kotona. Sanastoa olisi pitänyt opetella hieman enemmän, koska lauseisiin jäi aukkoja. Noh, paremmin se meni kuitenkin kuin viime kurssissa. En vaan tiedä että miten meinasin oppia ensi jaksossa tai sitä seuraavassa jaksossa ranskaa, meille vaihtuu taas opettaja. Se sama, joka oli ekassa kurssissa. Voin vaan sanoa, että jos opin näin vähän HYVÄN opettajan opettaessa, niin mitenköhän minulle käy sitten ensi jaksossa... Fuck.
Huomenna pääsee (toivottavasti) helpolla. Enkun kakkoskurssin koe. Ei mitään uutta, ehkä jotain pari omituista lausahdusta, mutta kaikki on jo hanskassa. :----)
Olen rakastunut taas Your song -biisiin. Mutta tänään olen kuunnellut Ellie Gouldingin versiota! Täydellisyyttä.
I want to sing this someday:
So excuse me forgetting but these things I do
You see I've forgotten if they're green or they're blue
Anyway the thing is what I really mean
Yours are the sweetest eyes I've ever seen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti