Toivo jäljelle jää

Ihanaa kun minunkin elämässäni on kerrankin ollut elämää! Tämä viikko on ollut aika hektinen, täynnä ohjelmaa ja täynnä tekemistä. Vaikka olenkin ollut ihan iloinen siitä, että ei ole tarvinnut vain nyhjöttää kotona, niin kyllä tämä syysloma tulee tarpeeseen. Aion nukkua loman aikana niin pirusti ettei riemulla rajaa. Ja tietenkin aion katsoa neljä tuotantokautta Simpsoneita ja kolme tuotantokautta Täykkäreitä - mummola here I come... Kyllä minä nyt muutakin siellä teen. Valokuvaan, lauleskelen, soitan kitaraa, teen ruokaa, käyn ulkoilemassa ja hengaan rakkaan mummoni kanssa.

Eilen olin vähän jälleen konsertissa laajentamassa musiikkikatsomustani. Klassista musiikkia barokin ajoilta. It was interesting, erilaista ainakin. Hauska viulistitäti - solisti, oli ainakin ihan fiiliksissä. Hän uppoutui soittoonsa todella taidokkaasti, meni musiikin mukana. Välillä se oli aika koomisen näköistä, mutta pidin itseni erinomaisesti kasassa (go me!). Konsertin jälkeiset mukavat ja hauskat jutusteluhetket kruunasivatkin sitten päiväni. Rakastan ulkomaalaisia. En ymmärrä että mikä heissä viehättää, mutta heidän kanssaan on PALJON helpompi jutella ja heittää läppää, vaikka olisikin suuri ikäkuilu, mutta silti! Suomalaiset ovat mielestäni vähän hömelöitä ja, no, epäsosiaalisia ja melko myrtsejä. Geeneilleen ei varmaan voi mitään.

Tulin eilen sitten siihen lopputulokseen että muutan koulujen jälkeen ulkomaille. Haluan muuttaa jonnekin maahan, missä ihmiset ovat ystävällisiä, hauskoja ja sosiaalisia. Maahan jossa on mahdollisuuksia. Ja en puhu nyt pelkästään Amerikasta - the land of opportunities. Voin pysyä jopa Euroopassa jos vain löydän sellaisen maan, jossa viihdyn ja jossa voin toteuttaa itseäni joillain keinoilla.

Amusement -elokuva oli suorastaan naurettava. Olevinaan kauhuelokuva ja PAH. Okei, oli siinä joitain vähän säikäyttäviä kohtia ja hieman psykopaattista naurua, mutta elokuvassa ei ollut alkua eikä keskikohtaa, loppu tietenkin löytyi, mutta elokuvassa ei yksinkertaisesti ollut rakennetta. Odotin 1h 22min, jotta elokuva alkaisi, saisi edes jonkinsortin järkevän alun. Neljä eri tarinaa/tapahtumaa oli nidottu yhteen erittäin hatarasti ja epäselvästi. Ehkä se olikin tämän elokuvan tarkoitus, tiedä häntä. Rahan tuhlausta kuitenkin.

Tänään olisi ollut vähän semmonen olo, että olisi voinut lähteä kavereiden kanssa kaupungille. Mutta minkäs teet kun asut 11 km päässä keskustasta ja viimeinen bussi kotia päin lähtee klo 21.10. No, jos vaikkapa lähtisi ensi perjantaina sitten kaupunkiin. Ehkä. Ehkäpä. Hopefully. Nyt kuitenkin popitan täysillä Vicky Rostia. Mahtava nainen! Ehkä pistetään äitin kanssa omat jamit pystyyn ja pistetään nupit kaakkoon ja nuottikirja nenän eteen.

"Vain sata salamaa iskee tulta, 
ja koko elämä räjähtää.. 
Ei rakkautta voi riistää multa, 
toivo jäljelle jää.. 
Kun sata aurinkoo meille paistaa, 
ja laiva valmis on nousemaan, 
'minä turvaan vien tämän rakkauden, 
ja me löydämme uuden maan."
(Vicky Rosti - Sata salamaa)